torstai 26. kesäkuuta 2014

Aleshoppailemattomuutta

Olenkohan jotenkin sekaisin? Kävin tänään Rovaniemellä Revontulessa vaatekauppojen alennusmyynneissä. En ostanut mitään! 

Selailin illalla H&M:n nettikaupan alea ja siellä oli muutama ihan varteenotettava vaate. Yllättäen mitään niistä ei ollut kaupassa tarjolla, edes väärässä koossa. Rovaniemellä sentään on Henkkamaukalla plusosasto, mutta siellä oli (taas) tarjolla vain kaikkia aika hirveitä säkkejä. En halua pukeutua kuin Anita Hirvonen. Hrr.. 

KappAhlissa ei myöskään ollut mitään. Eikä Seppälässä. Sehän on siis selvää säästöä. 

Muutenkin tämä "tavara päivässä pois" -kampanja on vaikuttanut todella tehokkaasti siihen, ettei tule ostettua läheskään niin paljon asioita, joita "ehkä tarvitsen". Lähes joka kerta tulee kaupassa mietittyä, että mistä tavarasta olen valmis luopumaan, jos ostan tämän ja tarvitsenko tätä todella. Poistettavaa on edelleen joka nurkka täynnä, mutta tänäänkin lähti autotallista peräkärryllinen rojua (myös edellisen asukkaan jäljiltä olevaa) hyötyjäteasemalle. 

Ostosten harkitseminen on vaikuttanut myös siihen, että ostan nykyään määrällisesti vähemmän, mutta kalliimpaa ja laadukkaampaa, koska olen tullut siihen tulokseen, että mieluummin ostan yhden hyvälaatuisen ja kestävän asian kuin kymmenen halpisversiota. Se tulee yleensä loppujen lopuksi halvemmaksi, eikä joka paikka ole täynnä sekundakamaa. Tämä kuulostaa nyt siltä, kuin olisin Kroisos Pennonen. Ehei, en todellakaan ole. Mutta sen 100 e voi käyttää joko yksiin hyviin kenkiin tai kolmeen-neljään pariin semi-hyviä. 

Nyt nautiskelemaan toiseksi viimeisestä lomapäivästä. Ilmakin on ihanan kesäinen, 5 astetta lämmintä ja sadekuuroja..

Kuva: KappAhl

7 kommenttia:

  1. Jösses, H&M:n plusosasto oikeasti siis on vielä jossain? Hyvä syy vierailla Rovaniemellä siis. Ostin Zizzin alesta 3 kesäpaitaa (polyesteri-viskoosi) 20e. Noh, jos ne tämän kesän kestää.

    Toivottavasti sielläkin on lämpimämpää tänään, tänne lupas jotain 17 astetta täksi päiväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rovaniemellä on tosiaan vielä se plusosasto. Tai nurkkaus. Pari rekkiä vaatteita. Mutta on sekin tyhjää parempi.

      Poista
  2. Haa, löysin Tampereen H&M:sta sen plusosaston, tai itseasiassa kysyin ja satuttiin olemaan vielä semmosessa myymälässä, jossa se on :)

    Siellä oli 4-5 rekkiä + alerekit, kuolasin (normaalihintaisia) pellava-puuvillahousuja, mutta me mennään ens viikolla Helsinkiin niin pitää vähän jättää rahaa sillekin reissulle. Yllättävän vähän oli anitahirvosmeininkiä, vain jotain kummallisia printtihousuja alessa. Pilkkuja oli niin mekossa kuin paidoissakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on semmoset jotku pellavahousut, Ellokselta. Ostettu joskus 5 vuotta sitte. Käytin viimeksi tällä viikolla, vaikka ovat ihan kuin Rölli-peikon housut. :D

      Poista
    2. Tein ite muutama vuosi sitten pellavahousut, aivan ihanan harmaat ja kivat mutta niin s**nan rumat, vähän sovelsin vanhoja housuja ja tietäähän siinä miten käy, ei istu ei. Mutta pitää käydä sovittamassa niitä pellavahousuja, niitä oli myös tummanharmaina eli menee kivasti muiden vaatteiden kanssa toisin kuin esim. VALKOISET tai semmoset beiget.

      Poista
  3. Btw, eipä ihmekään ettei näkynyt tuota kuvassa olevaa paitaa Henkkamaukalla, kun näkyy olevan KappAhlin XLNT-mallistoa. :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Pyrin vastaamaan kaikkiin asiallisiin kommentteihin. Jos tulit blogiin Facebookin kautta, kommentointi ei jostain syystä välttämättä onnistu.