perjantai 5. syyskuuta 2014

Kiire!

Viime viikon Me Naisten pääkirjoituksessa oli kerrottu ajoissa olemisesta ja kiireen aiheuttaman epävarmuuden siedätyshoidosta. Tiedättehän ne tyypit, jotka tulevat joka paikkaan myöhässä? Minä en ole sellainen. Minä olen täysi vastakohta eli se, joka saapuu tapaamiseen 30 min etukäteen ja notkuu lentokentällä 2 tuntia ennen lennon lähtemistä, koska ikinä ei voi tietää mitä viivästyksiä matkan varrelle voi sattua. Haluan kaikin keinoin varmistaa etten myöhästy. 


Minulle on täysin sietämätön ajatus, että joku joutuisi odottamaan minua. En myöskään kauheasti tykkää kulkea viivyttelijöiden kanssa, sillä haluan olla aina ajoissa ja päättää itse milloin ja mihin aikaan teen mitäkin. 

Olen myöhästynyt elämäni aikana kerran. Se oli ala-asteen 5. luokalla. Se oli niin kertakaikkisen noloa, etten mielelläni koe vastaavaa enää uudelleen. Ymmärrän sen, että vähän hektisemmässä elämäntilanteessa elävä ei pysty rytmittämään arkeaan samalla tavalla kuin minä ja joka paikkaan ei aina ehdi ajoissa, mutta ihan tahallista viivyttelyä (värkkäystä, kuten murteessani sanotaan) en jaksa ymmärtää. Miksi odotuttaa muita? 

Minun pitäisi ehkä vähän oppia löysäämään pipoa, sillä hukkaan vuodessa aika perkeleen paljon minuutteja menemällä esim. töihin liian aikaisin. Pitäisi opetella olemaan ajoissa, mutta ei liian ajoissa. 

Eilen aamulla olin suorastaan kiirastulessa, sillä lento Kokkolaan lähti Helsinki-Vantaalta klo 7.20. Boarding alkoi 6.45 ja yksin olisin lähtenyt lentokentän Hiltonista ihan ehdottomasti viimeistään 5.30 ja painellut suoraan turvatarkastukseen, sillä lähtöselvityksen olin tehnyt jo etukäteen. Päätin koetella itseäni ja lupasin mennä kollegan kanssa samaa matkaa. Sovimme treffit hotellin aulaan klo 6.15 ja hän tuli muutaman minuutin myöhässä. Hän teki lentoasemalla lähtöselvityksen ja laittoi laukun ruumaan. Muitakin aamuvirkkuja oli liikenteessä ja turvatarkastukseen oli ihan HEL-VE-TIN pitkä jono. Klo 6.38 alkoi jonossa jo tuskanhiki valua selkää pitkin. Ehdinkö? Enkö ehdi?! Pitikö lähteä näin myöhään. 

Juoksin (!) turvatarkastuksen jälkeen portille ja ehdin sinne muutamaa minuuttia ennen kuin boarding alkoi. Huh huh! 

Tänään olikin sitten onneksi kiva viiden (5) tunnin vaihtoaika, joten ei tarvitse juosta portilta toiselle. Ehtisin vaikka ryömien. 

10 kommenttia:

  1. Mä oon ihan samanlainen tuossa asiassa. Haluan aina olla ajoissa ja inhoan jos olen edes lähellä myöhästyä. Joskus joudun stressaamaan aikatauluista liikkuessani esimerkiksi puolisoni kanssa, joka ei ole ollenkaan niin tarkka aikatauluista kuin minä.

    VastaaPoista
  2. Minä oon sitä mieltä että parempi tunti etuajassa kuin viisi minuuttia myöhässä.

    VastaaPoista
  3. Mikään ei ole raivostuttavampaa kuin myöhästelevät ihmiset. Aina myöhässä oleminen tai aikataulujen toistuva vatkaaminen ja tapaamisen venyttäminen antavat mielestäni välinpitämättömän kuvan. Todellakin mieluummin reilusti ajoissa myöhästymisen sijaan.

    VastaaPoista
  4. Kun mulla vielä oli työpaikka ja siellä palavereja, niin mikään ei potuttanut enempää kuin se akateemisen vartin myöhästyjä, joka odotutti kaikkia muita. Joskus laskelteltiin kuinka kamalan paljon semmonen hukkaa työaikaa. Kun 4 henkee odottaa vartin, se tekee siis tunnin. Ja jos näitä paliksia on vaikka 5 per viikko niin siinähän menee 5 tuntia harakoille. Ja vuodessa 5 kertaa 50 on 250 tuntia eli tuleeko siitä sitten 6 viikkoa ihan hukkaan heitettyä aikaa.
    Mutta arvatkaa kuka EI saanut potkuja, kun hommia oli pakko tehostaa!

    VastaaPoista
  5. Tunnustaudun samanlaiseksi ihmiseksi. Aina liian aikaisin toimimassa. Eikä hermot kestä muuta. No maailmassa on niitäkin ihmisiä, jotka on aina ja joka on paikassa myöhässä. Inhoan niitä! Eikö niillä oikeasti ole elämä hallinnassa. Kyllä satunnaiset ja aiheesta johtuvat myöhästelyt ymmärrän. Niitä on sattunut itsellekin, mutta inhoan niitäkin. Tämä on kuuma peruna monessakin työpaikassa ja ihmissuhteessa. Työpaikassa on monesti monenlaista tossun käyttäjää, ja kaikki ei vain välitä olla ajoissa perillä, niille se ei vain ole tärkein asia maailmassa. Toisille on, niillä v..... Sitten on ihmissuhteet ja perheet....niissäkin on monenlaista tossun kuluttajaa....Toiset on aina tärinässä ja ajoissa ja toiset ensi viikolla..... Kyllä on hermoja kuluttavaa elää ja toimia erinlaisten ihmisten kanssa. Toisaalta ne tasoittaa toisiansa...mutta rajansa kaikella.

    VastaaPoista
  6. Lisäyksenä edelliseen, olen todella aina ajoissa ja hermoja riipivää, kun muut perheessä ei aina ole ollut. No tänä päivänä olen todella oppinut löysäämään, jopa liikaakin. Tällä hetkellä mennään miten mennään, joskus ajallaan, joskus ei. Ja on todella en ole kuollut, vaikka joskus niin luulinkin! Kyllä elämä kantaa, vaikka aina ei ole tikutilleen. Näin se vain on.

    VastaaPoista
  7. Meillä oli opiskeluaikana melko tiukka väittely siitä, onko ok myöhästyä oppitunnilta aamulla vai ei. Krooninen myöhästelijä perusteli tapansa sillä, että ensimmäiseen varttiin ei kuitenkaan tapahdu mitään, joten on turha vaivautua paikalle ajoissa. No miksiköhän ei tapahdu? Ei voi aloittaa ennen kuin kaikki ovat paikalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. " No miksiköhän ei tapahdu? Ei voi aloittaa ennen kuin kaikki ovat paikalla." Juuri näin!
      Minusta vois ihan hyvin aloittaa heti ja jos joku myöhästyy niin sen oma vika!
      Joskus olen miettinyt että kun joku kipittää bussiin niin että kuljettaja jo melkein lähtee mutta jää kuitenkin odottelemaan, niin kipittäjä kiittää kuskia. Oikeestaan sen pitäs kiittää ja pyytää anteeks niiltä matkustajilta joita hän myöhästyttää ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Pyrin vastaamaan kaikkiin asiallisiin kommentteihin. Jos tulit blogiin Facebookin kautta, kommentointi ei jostain syystä välttämättä onnistu.