maanantai 5. tammikuuta 2015

Aa, kesän lapsi mä oon!

Minulta kysyttiin joskus lokakuun lopussa, että olenko enemmän kesä- vai talvi-ihminen. Vastasin, että tykkään kaikista vuodenajoista ja että aiemmin olen ollut enemmän kesäihminen, mutta nykyään olen alkanut tykätä talviliikuntalajeista, kuten hiihtämisestä, potkuroinnista ja luistelusta. 

Olen kuitenkin pyöritellyt kysymystä päässäni siitä lähtien ja tullut siihen tulokseen, että olin väärässä. Olen aivan ehdottomasti kesäihminen. 


Kyllä minä talvestakin tykkään ja pakkanen on vain pukeutumiskysymys, mutta inhoan sitä kaamosajan loputonta pimeyttä ja sen aiheuttamaa väsymystä. Ärsyttää kun pitää pukea itsensä Michelin-ukoksi (toki sellainen olen muutenkin..), auto on jäykkä ja jäinen, tiet ovat liukkaat ja on kylmää. Lumitöitä riittää loputtomasti, eikä lunta ole kevättalvella enää mihin kolata. 

Mutta kesällä! Silloin on valoisaa ja lämmintä. Kesällä ei ole mitään ongelmaa herätä aamulla aikaisin, käydä Sulon kanssa lenkillä ja sen jälkeen pyöräillä töihin. Talvella saan kammettua itseni lämpimän peiton alta työllä ja vaivalla ja laitettua koiran aamupissalle takapihan juoksunaruun. Onneksi koirakin on enemmän kesäihm.. eläin, joten se nukkuu talviaamuisin pitkään ja sikeästi, eikä kaipaa lenkille heti kukonlaulun aikaan. 

Onneksi kesään on alle puoli vuotta! 

2 kommenttia:

  1. Mäkin odotan jo kesää, koska olen ehdottomasti kesäihminen. Loppuisi jo tämä talvi!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Pyrin vastaamaan kaikkiin asiallisiin kommentteihin. Jos tulit blogiin Facebookin kautta, kommentointi ei jostain syystä välttämättä onnistu.