sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Juhlavaatehaaveilua

Olen menossa elokuun lopussa juhliin, joissa on pukukoodina tumma puku. Musta jakkupukuhan minulla on ja melko varmasti laitankin sen, mutta saahan sitä silti haaveilla vaateshoppailuista. 

Minulla oli aiemmin se ihana, blogissakin useaan kertaan esillä ollut pallomekko, mutta myin sen viime vuonna pois, koska se alkoi olla liian iso. Nyt on vähän alkanut poltella, että ostaisinko sen tyyppisen mekon juhliin..? Minähän en todellakaan ole mikään mekkoihminen, mutta se oli ainoa mekko joka päällä ei tuntunut siltä, kuin olisi pukeutunut säkkiin, tai vaihtoehtoisesti siltä, kuin sullottaisiin hammastahnaa takaisin tuubiin tai lenkkimakkaran päällä olisi nakin kuori. 

Tällaisia vaihtoehtoja olen katsellut Ebaysta. 



Keltainen on tuossa lähinnä väripilkkuna, oikeasti en sen väristä ostaisi, koska minun koossani tuollaiset vaaleat värit leventävät niin paljon. Mutta joku noista mustista kelpaisi. Musta bolero minulla jo onkin kaapissa, koska näillä käsivarsilla ei todellakaan ole asiaa ihmisen ilmoille ilman. 

Kalliitahan nuo mekot eivät itsessään ole, mutta sitten pitäisi ostaa olkaimettomat rintsikat, koska edelliset jäivät jo aikoja sitten niin isoiksi, että niissä olisi voinut salakuljettaa vesimeloneja. Ja kengätkin pitäisi ehkä ostaa, sellaiset jotka sopivat tuohon fiftarityyliin, mutta joilla jaksaa kävellä koko päivän ja illan. 

En löytänyt kuvaa aivan tasan sellaisista, jotka haluaisin, mutta tykkäisin että niissä olisi edessä "remmi". Korkoa ei tarvitse olla näin paljon kuin näissä Tamariksen kengissä, koska fysiikan lait. 


Onneksi elokuuhun on vielä aikaa, eli en siis ole tilaamassa mekkoa vielä, mutta haaveileminen on ihan ilmaista.  

30 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin on. En silti osaa päättää tykkäänkö enemmän siitä vai sen vieressä olevasta.

      Poista
  2. Toi oikeanpuoleinen ekassa kuvassa, tykkään ja paljon. Aivan ihana. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on samanlainen kuin minun edellinen mekko, mutta siinä oli isommat pallot. Tuo pienipalloinen on kauniimpi.

      Poista
  3. Tuo eka mekko tai sitten kokomusta. Hyvä että haaveilet ja toivon että unohdat sen jakkupuvun kaappiin... :)

    Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla että laitan ko. tilaisuuteen päiväksi sen jakkupuvun ja illan musiikkipitoisiin rientoihin mekon, jos saan sen (+kaikki tykötarpeet) ostettua.

      Millä ihmeen hakusanalla googlaisin kenkiä. Joskus niitä tupsahtelee eteen kun ei ole tarvetta ja nyt ei sitten löydy oikeanlaisia.

      Poista
    2. Kokeilitko jo googlata remmiavokkaat.

      Poista
    3. Katoppa esim. täältä http://www.kenkaliike.fi/merkki/chantana/39/

      Poista
    4. Kokeilin, mutta ei löydy mitään the kenkiä. Ja ostaisin ehkä mieluummin livekaupasta, koska en tiedä kokoani.

      Poista
    5. Ei tuolla Chantana-merkilläkään ole ihan sitä mitä etsin. Ja minua aina epäilyttää jos on mainittu että kyseessä on leveä lesti, koska ne yleensä sitten pyörivät jalassa.

      Poista
  4. Tuo musta-valko pilkullinen on ihana! Mulla on just ton mallinen mekko, mustalla pohjalla kirsikoita ja kirsikankukkia. Tosi ihana seki. Tosin jäi pieneksi ko raskauskilot tuli, mutta saattaapa olla että se mekko nyt jo mahtuiski ko oon sen verran kutistunu. On se harmi että on niin harvoin tuollasia mekko-juhlia. Vai pitäskö sitä alkaa mekko-ihmiseksi ja pokkana vaan painua lidliin ruokaostoksille helmat liehuen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kirsikkakuosikin on tosi kaunis, mutta ei yhtään minun tyylinen. Tai olenkohan minä taas vaan omien ennakkoluulojeni vanki?

      Poista
    2. Ennakkoluulojen vanki... Mie normaalisti käytän oikeinki massaan uppoavia vaatteita ja ylitin itteni ko sen mekon stuntmannilta tilasin. Vieläkö sitä joskus sais pitää. No ainaki yhet rippijuhlat on tulossa 2016, että jos silloin sitte.
      Tuo kenkäpolitiikka on muuten tosi hankalaa. Vihaan kenkien ostoa yli kaiken ja nykyajan kengät on minusta tosi rumia. Onneksi on tennarit keksitty :) tosin ei niitä oikein mekon kans kehtaa pitää...

      Poista
    3. Minä pidin kyllä se pallomekkoni kanssa pari kertaa Converseja.. ;)

      Poista
    4. Mutta juhliin en laittaisi.

      Poista
    5. Joo tuhannen paskaset ja ryvettyneet tennarit juhliin, joissa on pukukoodina tuo "tumma puku" :D

      Poista
  5. Kauniita mekkoja kaikki. Se pallomekko sopi sinulle kuin nakutettu.

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Haluaisin nähdä nuo livenä, niin osaisin sitten ehkä paremmin valita. Tai sitten en.

      Poista
  7. Ehkä aikaista vielä ostaa mekkoa. Puolessa vuodessahan pääsevät eroon kymmenistä kiloista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikein usko kymmeniin kiloihin, mutta pari-kolme kiloa olisi pakkokin saada pois.

      Poista
  8. Osta sellanen ajaton mekko, jota voit äyttää useamman vuoden, edellyttäen että sopii päälle ja kengät samalla idealla.
    Ei tarvi aina muodin vaihtuessa ostaa uutta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistään en mitään tiedä, mutta eikö nämä juuri sellaisia ole?

      Poista
  9. Noihin mekkoihin sopii yhtä hyvin converset kuin korkkaritkin, believe me! Voisi olla käyttöä myöhemminkin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sen edellisen pallomekkon kanssa käytin Conversejakin. :)

      Poista
  10. PS. Osta nuo kaikki, ihania ja kuin sinulle tehtyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olisi joutilasta rahaa, niin ostaisin kyllä. :)

      Poista
  11. Suosittelen etsimään noita kenkiä hakusanalla "t-remmikengät", se tuon tyylisten kenkien oikea nimi on. En tiedä, mitä nuo mekot ebayssa maksavat, mutta todella upeita ja suhteellisen edullisia löytyy Lady V(intage) Londonista (www.ladyvlondon.com) ja mallivaihtoehtoja riittää. Ei ainakaan tee valintaa helpommaksi :-D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos googlausvinkistä! Ebayssa on vähän halvempaa kuin Ladyvlondonissa.

      Poista
    2. No omg! Nyt google löysikin tiedon siitä, että nuo t-remmikengät lyhentävät lyhyttä entisestään ja sopivat parhaiten pitkäsääriselle.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Pyrin vastaamaan kaikkiin asiallisiin kommentteihin. Jos tulit blogiin Facebookin kautta, kommentointi ei jostain syystä välttämättä onnistu.