lauantai 4. huhtikuuta 2015

Radioaktiiviset lenkkarit

Kirjoitin melko vasta kenkäkaappipostauksessa siitä, että pitäisi ostaa uudet kunnolliset lenkkarit. Mielessä oli muutama silmää miellyttävä malli, mutta päätin ostaa kengät jotka tuntuvat jalassa mahdollisimman hyvältä. Eli en tilannut netistä, vaan kävin ihan kaupassa sovittelemassa. Päädyin sitten kuitenkin Asicsiin, vaikka aiemmat ko. merkin edulliset lenkkarit eivät ole olleet kovin hyvät. Nyt ostin kalliimmat. 

Nyt on hyvät. 


Asics Gel Nimbus 17. 


Todella hyvät jalassa. 


Mutta tuo väri! Ei helvetti, miksi lenkkarit ovat nykyään näin radioaktiivisen värisiä? Hieman on psykedeelinen väriyhdistelmä: valkoinen, pinkki ja neonkeltainen. Miehille oli tarjolla värejä, joista olisin tykännyt enemmän, mutta sopivia kokoja ei tietenkään miesten puolella ollut. 

Noh, ainakin näyn kaivolta kotiin, kun nämä loistavat varmaan ulkoavaruuteen asti. Minä jo niin voin kuvitella sen, kun vuonna 2025 katson valokuvia, jotka on otettu kesällä 2015 ja mietin että mitä hittoa olen miettinyt kun tuon väriset kengät olen jalkaani laittanut. 

Mutta joo. Mukavuus meni nyt esteettisyyden edelle. Kevät voisi nyt tulla ihan kunnolla, niin pääsisin näitä "kaunokaisia" ulkoiluttamaan. 

29 kommenttia:

  1. Noin kalliit aktiiviharrastajan lenkkarit lihavalla ovat kuin jalopuuratti Ladassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On minulla Nissanissakin alumiinivanteet, vaikka peltivanteet pyörisivät ihan yhtä hyvin.

      Poista
    2. Painoaan tiputtava saa urheilla vain halpiskengissä? Muahaha! Anonyymillä taitaa olla sormiparistoilla käyvä mopoauto jos verrataan autoja ja älykkyyttä.

      Sulla on Anniina asenne kohdillaan. Way to go, girl!

      Poista
    3. Kiitos! Hyvät varusteet motivoivat liikkumaan, huonot eivät.

      Poista
    4. Olipa jollain anolla taas helvetin fiksu kommentti! Ei voi muuta sanoa.

      Poista
  2. Ai lenkkareiden ostossako on nykyään käyttäjälle painorajat..? Huhhuh taas mitä kommentointia..

    VastaaPoista
  3. Ai lenkkareiden ostossako on nykyään käyttäjälle painorajat..? Huhhuh taas mitä kommentointia.. Ja sitäpaitsi myös painavampikin ihminen voi olla aktiiviharrastaja, joka tarvitsee hyvät kengät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä lenkkareilla ja lenkkareilla on eroa. Ja muutenki tykkään että joka tarkoitukseen on siihen tarkoitukseen suunnitellut kengät. En mene näillä salille tai maitokauppaan, enkä salikengillä lenkille. Mulls tulee helposti helvetilliset penikkaoireet sääriin jos ei oo lenkillä kunnollisia kenkiä.

      Poista
  4. Meillä isäntä on katellut uusia lenkkareita, mutta ihmetteli kanssa noita värejä...
    Mä oon aina tykännyt Asicsin lenkkareista, istuvat parhaiten jalkaan.

    Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehille on kuitenkin vähän neutraalimpia värejä Asicsilla, mutta aika räikeitä nekin jos vertaa vaikka viiden vuoden takaiseen lenkkarimuotiin.

      Poista
  5. Ne on kuule nykyään niin trendikkäitä nuo radioaktiivisen näköset lenkkarit! Hitto mää järkytyin ku Helsingissä baarissa nuorilla näteillä tytöillä oli niin viimesen päälle kuteet, meikit, hiukset, kledjut ja kaikki ja sitte..... Lenkkarit!!Baarissa!! Wtf...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh! Baarissa! Sen olen kyllä huomannut tuolla "isossa maailmassa" että lenkkareita käytetään kaupungilla farkkujen kanssa. (Ja siellä on porukka niin lämminveristä että sukissa ei ole varsia talvellakaan!!). Lappiin tuo villitys tulee varmaan joskus parin vuoden päästä.

      Kyllähän 90-luvun lopussakin pidettiin Leviksiä (501!), Fruit of the Loomin hupparia ja Adidaksen valkosävyisiä peruslenkkareita.

      Poista
  6. On kyllä todellakin ärtsyn väriset! Onneksi edes nauhat saa vaihdettua, jos rupeaa väri tympimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän tuo aika äkkiä likaannu harmaanruskeaksi.

      Poista
  7. Joo, nykyään lenkkarit ovat ihan järkyttävän värisiä. En pysty ostamaan. Onneksi löysin alesta uudet salilenkkarit, jotka olivat musta-valkoiset. Huokaisin helpotuksesta, ettei tarvinnut ostaa noita radioaktiivisia. Mutta kengät ovat ehdottoman tärkeät ja pääasia niissä on hyvä istuvuus ja jalan tukevuus. Väristä viis, vaikka pahaa tekee. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä sovitin salikenkiä ostaessa kokonaan neonvihreitä kenkiä. Huh! Onneksi samaa kenkää oli musta-valko-harmaanakin.

      Poista
  8. Kyllähän hyvät kengät ovat tärkeät minkä kokoiselle ihmiselle tahansa. Nuo ovat kyllä aika huomiota herättävän väriset! Muuten tykkään, mut tuo valkoinen on jotenkin liikaa minusta. Mutta tärkeintä, että istuvat sinun jalkaan hyvin. :) Niillä tulee varmasti tehtyä monta mukavaa lenkkiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nyt meni mukavuus ja käytännöllisyys ulkonäen edelle.

      Poista
  9. Kyllä lenkkareiden hyvät pitää olla ja värillä ei muuten väliä, mutta valkoiset jäis mulla kauppaan koska ne ois ekan lenkin jälkeen jo likaiset. Lenkkari kauppaan pitäs mennä, saas nähdä minkä värisellä yhdistelmällä tämä kesä juostaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on ollut valkoiset viimeksi joskus 1998. :D

      Poista
  10. Kengät on lenkkeilyn tärkein väline! Sitä suuremmalla syyllä jos on ylimääräisiä kiloja. Oikea ostos ja aikuisen viisaan naisen valinta kun väri ei ollut se pääkriteeri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en usko että imagoni tai itsetuntoni horjuu vaikka on "tyttöjen väriset" kengät.

      Poista
  11. Musta nuo lenkkarit on tosi ihanan väriset! Alkoi oikein harmittamaan, kun omat on niin uudet ettei viitsi heti uusia ostaa.

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on edelliset Asicsit musta-mintunvihreät. Ostin pelkän värin perusteella. Eivät käy minun jalalle ollenkaan.

      Poista
  12. Mä taas tykkään suosia reenivaatteissa (myös kengissä) kirkkaita värejä. Kyllä radioaktiiviset lenkkarit kulkee vaan lujempaa kuin mustat ;) Ei vaan, ymmärrän kyllä, että kaikki ei ihan samallain innostu väreistä, mutta itelle tuo kivemman energian kun on kirkasta päällä :)
    Toisaalta taas kuljin niin monta vuotta mustissa (ja harmaissa ja muissa tummissa), että nyt kun oon "löytänyt" värit uudelleen, niin noudatan (reenikamoissa) linjaa "more is more". Näynpähän pimiällä jos tuuperrun ojaan kesken kiivaan maratonreenin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin turvallisuussyistä käytän esim. turvaliiviä jos liikun hämärällä.

      Sovitin huvikseni eilen urheiluliikkeessä jotain intergalaktisella kuviolla kyllästettyä rieminkirjavaa takkia ja olihan se melkoinen näky minun päällä. :D

      Poista
  13. Nouuu! Huomasin juuri netistä, että tätä samaa kenkää olisi ollut musta-vihreä-violettina ilman neonvärejä. Olisi EHKÄ ollut vähän enemmän minun väri.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Pyrin vastaamaan kaikkiin asiallisiin kommentteihin. Jos tulit blogiin Facebookin kautta, kommentointi ei jostain syystä välttämättä onnistu.